Kestopussissa kotiin

Kasvisruokapäivä tulossa ja keräilet kaupan vihannesosastolla herkkuja. Muistitko ottaa oman kestopussin mukaan?

Vielä muutama vuosi sitten vain harva hedelmä kulki kestopussissa kotiin ja käytimme Suomessa noin 900 miljoonaa läpinäkyvää hedelmäpussia joka vuosi. Kun muovipussin käyttöikä keskimäärin on kymmenen minuutin luokkaa, voidaan osuvasti puhua kertakäyttöisestä turhakkeesta.

Hyvä uutinen on, että muovipussien käyttömäärät laskevat koko ajan! Maailmassa useat valtiot ovat kieltäneet kertakäyttöiset muovipussit ja Suomessakin otetaan askelia oikeaan suuntaan, kun Kerava on mukana muovipussiton kaupunki pilottihankkeessa.

Kanna helposti mukana

Kestopussien ja -kassien käyttäminen on helppo tapa vähentää muovijätteen määrää arjessa. Pieneen tilaan mahtuva kassi tai avainnippuun kiinnitetty, muutamalla kestopussilla täytetty säilytyspussi auttavat sinua siinä, että kestotuotteet kulkevat aina mukana. Oman pussin mukana kuljettaminen saattaa osoittautua hyödylliseksi muuallakin kuin kauppareissulla: metsälenkiltä on kiva palata kotiin kestopussi täynnä suppilovahveroita tai mahtavia villiyrttejä!

 

Kestopusseja useista eri materiaaleista – mikä on sinulle mieluisin?

Ensimmäiset Pumpa Upcycle kestopussit valmistuivat vuonna 2016 asiakkaan toiveesta, kun ohuille käytöstä poistetuille verhoille etsittiin kiertotalouden mukaista uusiokäyttöä. Nyt lohjalainen pienompelimo valmistaa kierrätystekstiilisiä kestopussejamme pieninä sarjoina. Materiaalit vaihtelevat saatavuuden mukaan. Voit valita kolmesta erilaisesta kuvioinnista sinulle mieluisimman. Haluaisitko kukkakuvioisesta, yksinkertaisemmin kuvioidusta tai tasaisesta voilé-tyyppisestä kierrätyskankaasta valmistetun kestopussin?

Luonnonkuituihin ihastuneiden iloksi, valittavissa on myös todellista ekoluksusta: kaikkein ympäristöystävällisimmästä luonnonkuidusta eli euroopassa kasvaneesta hampusta tehdyt Pumpa Upcycle kestopussit ommellaan Inkoossa. Hamppukangasta voi verrata ominaisuuksiltaan ja tuntumaltaan pellavaan, mutta viljelykasvina se on huomattavasti ekologisempi kuin pellava. Hamppu kasvaa nopeasti ja tuottaa ison, varman sadon ilman kemikaaleja ja torjunta-aineita. Hamppu hoitaa ja ravitsee maaperää eikä köyhdytä sitä niin kuin pellavan viljely. Lisäksi hamppu on yksi harvoista tekstiilikuitukasveista, jonka viljelyllä on vuosituhantiset perinteet euroopassa.


Meille on tärkeintä, että voimme palvella sinua hyvin ja löydät juuri sellaisen kestopussin, joka sopii sinun ekoarkeesi. Siksi Pumpa Upcycle shopista löytyy oman tuotantomme lisäksi myös GOTS sertifioidusta luomupuuvillasta vastuullisesti Intiassa valmistettuja kestopusseja.

Jos kestopussin materiaali vielä mietityttää ja haluaisit ehkä testata erilaisia vaihtoehtoja, tai jos etsit muovitonta, ekologista ja zero waste ajatteluun sopivaa lahjaa, helpotimme valintaasi kokoamalla kauniin, kolmen erilaisen kestopussin paketin.

Helppo käyttää, kevyt vaa’alla

Moni on tottunut kauppojen ylisuuriin hedelmäpusseihin. Silloin pienen S-kokoisen Pumpa Upcycle kestopussin tilavuus saattaa yllättää: pieneen pussiin mahtuu helposti esimerkiksi 7 keskikokoista perunaa tai kilo sipuleita! Painoeroa muovipussiin syntyy kierrätysmateriaalista riippuen noin 1-5 grammaa ja hamppukestopussilla n. 22 grammaa.

Pumpa Upcycle kestopussin sulkeminen on helppoa: laadukas saumaan ommeltu kuminauha on nopea kiepauttaa pussin sulkimeksi. Kevyt ja yksinkertaisesti toimiva – ei enää solmuun meneviä naruja, katkeavia nauhoja, eikä punnitusvaa’alla painavia lukkoja tai rikkimeneviä osia. Kun joskus alkuperäinen kuminauha tulee tiensä päähän, sen voi leikata irti ja helposti korvata uudella kuminauhalenkillä.

3 FAKTAA PUMPA UPCYCLE KESTOPUSSEISTA

  1. Kun pääset alkuun, huomaat kuinka helppoa kestopussin käyttö on, ja miten monia ruokia voit ostaa täysin muovittomasti: perunat, porkkanat, herkkusienet, sämpylät, irtokarkit – mahdollisuuksia on lukemattomasti!

  2. Vaikka hankit kestopussin ensisijaisesti korvaamaan kertakäyttöisiä hedelmä-vihannespusseja, sitä voi käyttää muuhunkin. Kestopussi toimii pesupussina, pikkutavaroiden säilytyspussina sekä lapsen kauppa- ja kotileikeissä. 

  3. Laadukas, Suomessa valmistettu kestopussi on varma lahjaidea sellaiselle henkilölle, joka elää ekologisesti ja haluaa tehdä kestäviä valintoja. Lahja toimii kolmella tasolla: lahjansaaja saa huolella valmistetun ja ekologisen käyttötuotteen, luonto kiittää kestotuotteen suosimisesta sekä suomalainen pienyritys sinua siitä, että tuet kotimaisen tuotteen valmistusta.

* * *

Oletko jo kokeillut kestopusseja? Olisi hauska kuulla, mikä on sinun suosikkisi ja miksi <3

Uusimmat valitut palat – Newer Post →



Kommentteja? – Any comments?

Kommentit hyväksytään ennen julkaisua – Comment will be approved before publishing